Jos sinulla ei vielä ole tulosta, voit suorittaa sen ensinSBTI-testi verkossa, ja palaa sitten lukemaan tätä sisältöä omalla persoonallisuudellasi.
Kun törmäsin SBTI:hin ensimmäisen kerran, en ottanut sitä kovin vakavasti.
Ensireaktioni oli yksinkertainen: eikö tämä ole taas yksi internetin meemipitoinen testi? Vastaat muutamaan kysymykseen ja saat tuloksen, joka on vähän absurdi, vähän loukkaava ja juuri sopiva kuvakaapattavaksi ryhmäkeskusteluun. Sinä naurahdat, ystävä sanoo "tuohan olet sinä", ja asia jää siihen.
Mutta mitä enemmän sitä katsoin, sitä vähemmän tavalliselta se alkoi tuntua.
Ei siksi, että siitä olisi yhtäkkiä tullut vakava persoonallisuusteoria. Eikä siksi, että haluaisin paketoida sen psykologiseksi työkaluksi. Päinvastoin: SBTI:ssä kiehtoo juuri se, että se on selvästi epävakava, mutta tiivistää monia sellaisia tiloja yhdeksi sanaksi, joita ihmiset eivät yleensä kehtaa sanoa, osaa sanoa tai uskalla sanoa ilman että se kuulostaa liian raskaalta.
Se ei tunnu kysyvän: "Millainen ihminen sinä oikeasti olet?" Se sanoo pikemminkin:
Oletko sinä viime aikoina ollut vähän tällainen?
Jos et ole vielä tehnyt testiä, voit aloittaa SBTI-testistä. Tämä artikkeli ei kuitenkaan yritä saada sinua uskomaan tulokseen eikä selitä uudelleen, mitä SBTI on. Haluan puhua enemmän siitä, miksi näin piikikkäältä näyttävässä testissä on minusta harvinaisen elävä tuntu.
Kiinnostavinta ei ole tarkkuus, vaan se, miten ihmismäiseltä kieli tuntuu
Monet persoonallisuustestit yrittävät kuvata ihmistä mahdollisimman imartelevasti.
Et ole päättämätön, vaan herkkävivahteinen. Et ole etäinen, vaan rajasi ovat selkeät. Et ole kontrolloiva, vaan tavoitteellinen. Tällainen tuntuu tietenkin mukavalta, koska se jättää aina kasvoillesi pienen suodattimen.
SBTI ei kulje sitä reittiä.
Se muistuttaa enemmän ystävää, jolla on terävä kieli mutta kohtuullisen tarkka katse. Hän istuu vieressä katsomassa elämännäytelmääsi ja ei lopulta malta olla sanomatta: etkö sinä ole ihan BOSS? Haluat ottaa kaiken haltuun, ja ryhmässä tilattavan maitoteenkin kohdalla tekisi mieli rakentaa prioriteettilista. Etkö sinä ole IMSB? Kun toinen vastaa viestiin vähän hitaasti, olet jo ehtinyt tuomita itsesi mielessäsi kolme kertaa. Etkö sinä ole OJBK? Sanot ääneen "ihan sama", ja oikeasti sinua vain väsyttää osallistua mihinkään turhaan vääntöön.
Nämä sanat eivät ole elegantteja eivätkä hienostuneita. Mutta ne kuulostavat hämmentävän paljon tavalliselta keskustelulta.
MUM ei ole kylmä "hoivaajapersoonallisuus", vaan se ihminen, joka kysyy ennen lähtöä otitko sateenvarjon, varaa nenäliinat ennen kuin kukaan muu ehtii hajota ja lopulta väsyy itse niin pahasti, ettei jaksa enää puhua.
CTRL ei myöskään ole vain "kontrolloiva persoonallisuus". Se on enemmän ihminen, jonka päässä on jatkuvasti ihmissuhdeshakkilauta: kuka testaa rajoja, kuka vetäytyy, mitä tämä lause oikeastaan hakee. Hän saattaa nähdä sen kolme sekuntia aiemmin kuin asianosaiset itse.
Pidän tästä SBTI:n puolesta, en siksi että se olisi kohtelias, vaan siksi että se ei esitä muuta kuin on.
Se ei käännä kaikkea kauniiksi abstrakteiksi sanoiksi, vaan kirjoittaa monen ihmisen olotilan suoraan ryhmächatin kielelle. Kun yksi etiketti heitetään pöytään, ystävä saattaa ymmärtää jo suurimman osan.
MBTI silottelee, SBTI osuu suoraan naamaan
Näin kerran kiinnostavan väitteen: MBTI kiillottaa ihmistä, SBTI lätkäisee etiketin suoraan kasvoille.
Se on tietysti liioiteltu, mutta minusta se osuu.
MBTI antaa ihmiselle suhteellisen vakaan ja siistin identiteetin. Olet INFJ, mikä kuulostaa salaperäiseltä, syvälliseltä ja vaikeasti ymmärrettävältä. Olet ENTJ, mikä kuulostaa tehokkaalta, kunnianhimoiselta ja johtamiskykyiseltä.
Nämä kuvaukset eivät ole hyödyttömiä. Ne voivat auttaa ihmistä jäsentämään omaa tarinaansa. Mutta kun jokainen etiketti yrittää kuulostaa jalolta, ihminen alkaa helposti katsoa itseään suodattimen läpi.
SBTI tekee päinvastoin.
Kun se sanoo sinun olevan ZZZZ, ensireaktio ei ehkä ole "vau, minua ymmärretään", vaan "älä nyt hauku". Kun se sanoo sinun olevan DEAD, sitä on vaikea ujuttaa mihinkään tyylikkääseen esittelytekstiin. Kun se sanoo sinun olevan ATM-er, tuntuu enemmän siltä kuin ystävä osoittaisi sinua paikan päällä: käytätkö taas antamista siihen, että saisit edes vähän tunnetta siitä, että sinua tarvitaan?
Juuri tämä epämukavuus tekee siitä todentuntuisen.
En tietenkään tarkoita, että mitä loukkaavampi, sen parempi. Karkea loukkaus vain ärsyttää. SBTI:n hienovaraisuus on siinä, että monet sen pistot eivät ole satunnaisia hyökkäyksiä, vaan osuvat tiloihin, jotka ovat monelle nykyihmiselle tuttuja: yliajattelu, luovuttaminen, kovanaama, kaiken olevan muka hyvin, halu tulla rakastetuksi ja samaan aikaan pelko vaivata muita.
Siksi se ei murra puolustuksia tavalla "sinä olet kamala", vaan pikemminkin:
Tiedätkö sinäkin olevasi vähän tällainen?
Jos haluat purkaa tätä tarkemmin, voit lukea artikkelin miksi SBTI tuntuu niin osuvalta. Minä haluan tässä sanoa lähinnä sen, että SBTI:n "tarkkuus" ei usein ole mittaamisen tarkkuutta, vaan ilmaisun tarkkuutta.
Se muuttaa vaikeasti sanottavan lauseen tulokseksi, josta voi vitsailla.
Minua kiinnostavat oikeasti etiketin takana olevat suhdemallit
Jos SBTI jää pelkiksi etiketeiksi, siitä tulee nopeasti tylsä. Sinä olet BOSS, hän on OJBK, toinen on LOVE-R, kaikki nauravat ja hajaantuvat. Sellainen käyttö on ihan mahdollista, mutta minusta arvokkain osa on juuri etiketin takana.
Esimerkiksi IMSB ei tuo mieleeni vain "itsensä kimppuun käyjän" meemiä, vaan sen, miten moni ottaa ihmissuhteissa ongelman ensin omalle kontolleen. Jos toinen on vähän kylmä, hän miettii heti, oliko itse liian huono. Jos jokin menee pieleen, hän miettii ensin aiheuttiko itse vaivaa. Vaikka vastuu ei olisi hänen, hän pyytää vaistomaisesti anteeksi.
MUM taas ei ole vain huolehtimista. Tärkeämpää on se, että jotkut todella käyttävät "toisista huolehtimista" tapana varmistaa oma olemassaolonsa. Niin kauan kuin joku tarvitsee minua, minulla on arvoa. Niin kauan kuin saan kaikki muut rauhoittumaan, minun ei tarvitse paljastaa omia tarpeitani.
OJBK näyttää rennolta, mutta siinäkin on kaksi puolta. Yksi puoli on aidosti matala sisäinen kulutus: moni asia ei vain ole energian arvoinen. Toinen puoli voi olla pitkäaikaista puhumattomuutta, pyytämättä jättämistä ja vastaamatta jättämistä, kunnes kaikki suhteet muuttuvat sanoiksi "käy", "ihan sama" ja "ei mitään".
CTRL ja BOSS ovat samanlaisia. Kontrolli, eteenpäin vieminen, järjestäminen ja arviointi ovat monissa tilanteissa kykyjä. Mutta kun ne tulevat läheisiin suhteisiin, ne voivat muuttua painostukseksi: toinen ei ole vielä ehtinyt ajatella loppuun, kun sinä olet jo päättänyt hänen puolestaan; toinen tarvitsisi vain kuuntelua, ja sinä olet jo tarjoamassa ratkaisua.
Siksi suhtaudun SBTI:hin mieluummin joukkona suhdeasentoja kuin persoonallisuuden tuomioina.
Se on joskus kuin hyvin epäkohtelias peili. Se ei näytä "mikä tyyppi olet", vaan mitä liikettä käytät useimmin paineessa, suhteissa, sosiaalisissa tilanteissa ja itsesi suojelemisessa.
Hyökkäätkö ensin itseäsi vastaan vai otatko tilanteen haltuun?
Huolehditko ensin muista vai esitätkö ensin, ettei mikään tunnu miltään?
Pidätkö ilmapiiriä pystyssä ilolla vai annatko ongelmien mennä ohi leikkimällä kuollutta?
Nämä kysymykset ovat kiinnostavampia kuin "mikä ihminen minä pohjimmiltani olen".
Jos ihmissuhdepuoli kiinnostaa, voit jatkaa lukemalla SBTI:n rakkausyhteensopivuusoppaan. Pidän silti kiinni yhdestä lähtökohdasta: se sopii keskustelun avaamiseen, ei päätösten tekemiseen puolestasi.
Se voi olla sisäänkäynti, mutta ei vastaus
Mitä vakavammin katson SBTI:tä, sitä enemmän ajattelen, että eniten suojelua tarvitsee sen raja.
Se on hauska, koska se ei ole vakava. Se resonoi, koska se nappaa kiinni monista todellisista tiloista. Mutta heti kun joku alkaa käyttää sitä muiden diagnosointiin, kumppanin seulomiseen, työn sopivuuden arvioimiseen tai sen päättämiseen, kenen kanssa kannattaa olla tekemisissä, sävy muuttuu vääräksi.
Yksi testitulos ei voi korvata todellista yhdessäoloa. Jos saat tulokseksi DEAD, se ei tarkoita, ettei sinussa olisi koskaan intoa. Jos saat tulokseksi FAKE, se ei tarkoita, että olisit valheellinen ihminen. Jos saat tulokseksi MUM, se ei tarkoita, että sinun kuuluisi huolehtia kaikista.
Siksi en halua kirjoittaa SBTI:stä "vastauksena".
Se on enemmän sisäänkäynti. Se antaa kevyen tavan sanoa "taidan oikeasti vain esittää kuollutta juuri nyt" ja antaa ystävälle tarttumapinnan ottaa itseironia vastaan.
Rajoista puhutaan kattavammin artikkelissa mitä SBTI voi ja ei voi kertoa. Oma ymmärrykseni on yksinkertaisempi:
Jos SBTI-tulos auttaa sinua ymmärtämään itseäsi paremmin, siitä on hyötyä.
Jos SBTI-tulos saa sinut lopettamaan itsesi ymmärtämisen, sen hyöty alkaa loppua.
Lopuksi: miksi otan sen tosissani
Otan SBTI:n tosissani, en siksi että se olisi tieteellinen tai elegantti.
Juuri päinvastoin. Otan sen tosissani, koska se muistuttaa kaoottista mutta todellista internet-tilannetta: ihmiset vitsailevat ja samalla laskevat mukaan väsymystään, ahdistustaan, kovanaamaisuuttaan, haluaan hoivata, kontrollinhaluaan ja ihmissuhteiden turvattomuutta.
Se on tietenkin karkea, eikä sitä kannata nostaa jalustalle.
Mutta minun on vaikea kiistää, että se tavoittaa jotain hyvin nykyhetkelle ominaista: moni ei halua tulla uudelleen luokitelluksi, vaan löytää yhden lauseen, jolla voi sanoa ääneen tämänhetkisen tilansa.
Joskus emme oikeasti tarvitse täydellisen tarkkaa etikettiä.
Tarvitsemme vain alun, jonka voi sanoa ensin ääneen.
Siksi en toivo, että pidät SBTI:tä vastauksena.
Toivon enemmän, että se auttaa sinua sanoittamaan jonkin hetken.